Kanttilanlukulamppu

  Raila Kinnunen: Korkealta ja kovaa. WSOY. 2016. 267 s. / Äänikirja: lukija Lotta Merenmies. 10 h 54 min. Katsoitteko taannoin näköradiosta Puoli seitsemän -programin? Sen, jossa toimittaja Ella Kanninen sai esitettyä muutaman kysymyksen lähes hypomaanillisesti haastelevalle operalaulajatar Karita Mattilalle? Entä ärsyttikö se teitä? Jos vastauksenne on myöntävä, kehotan teitä tutustumaan Karitan elämäkertaan Korkealta ja kovaa. Sen on kirjoittanut journalisti Raila Kinnunen, joka on ylöspannut myös Esko Salmisen, Paavo Lipposen, Kyllikki Forssellin, Kirkan ja Nasiman biografiat. Se on kuulkaas mielenkiintoinen biografia. Karita Mattilan elämässä on totisesti kerrottavaa, siitä, miten perniöläinen maatalon tyttö jo parikymppisenä voitti BBC:n järjestämät Cardiffin laulukilpailut, jotka kuuluvat maailman arvostetuimpiin.  Sen jälkeen ura on kestänyt 40 vuotta, joista 30 on kirjattu Raila Kinnusen kirjaan. Vaikka se on tehty vahvasti yhteistyössä Karitan kanssa, se vaikuttaa ää...

  Satu Strömberg: Ujo diiva - oopperalaulajatar Ritva Auvinen. Avain 2022. 180 s.  Riitta, Riitta.  Monet, jotka eivät oopperaa edes ole katsomassa käyneet, tuntevat Ritva Auvisen Joonas Kokkosen Viimeisten kiusausten Riittana. Ja Martti Talvelan hänen puolisonaan Paavona. Se vei hänet Metropolitanin lavallekin.  Ritvan isä, karjalainen valistunut kansankynttilä, hankki yhdeksänlapsiselle pesueelleen pianon. Mutta soittotunteihin ei ollut varaa. Omatoiminen pimputtelu vei Ritvan aikuisena voimisteluharjoitusten säestäjäksi. Se oli vielä sitä aikaa, kun ohjaaja ei painanut nappia sävelten tulemiseksi, kuten nykyään. Minäkin kannatan tuota itsekseen soittelua, en totisesti olisi uskaltanut mennä neiti Armida Palmgrenille saamaan oppia pianonsoitossa. Tiedä vaikka olisi läiskäyttänyt minuakin viivottimella näpeille, mikäli en soittoläksyäni olisi tarpeeksi hyvin osannut. Tietenkin voisin mennä oppiin Jouni Rädylle, hänkin on tunnettu tiukkana opettajana, mutta antaa Jou...

    Saara Vaherjoki-Honkala: Haaveiden haaksirikko. Elli Forssell-Rozentalen elämä. Minerva 2023. 300 s. Kyllä tuo Jaanis Rozenthal oli aikamoinen kotistyranki! Ja niin kuin hän ensi kertaa nuoren suomalaisen laulajattaren nähdessään ja häntä kuullessaan, leuhki leveästi, että ”hän on tuleva vaimoni”. Ja pian - varsinkin kun lapsia alkoi tulla - sai perhe pelätä tämän tästä, että millä tuulella isäpappa suvaitsi tänään olla. Useimmin äksyllä, sillä kerrankin hän totesi suloisen pikku tyttärensä pitsihatusta, että hän ei kärsi sitä ja tempaisi sen lapsensa päästä ja viskasi sen oitis likalätäkköön! Huh mitähän minä tuossa tilanteessa olisin tehnyt äitinä ja vaimona, pannut varmaan toviksi mieheni ateljeehensa nukkumaan, enkä ottanut aviovuoteeseen ollenkaan. Toivottavasti Ellikin teki niin. Sillä kylläpä minun sydämeni ihan kääntyy nurin, kun kuvittelen arvon taidemaalaria liehittelemässä Helsingin kaduilla ja Kulosaaren poluilla luokkatoverini Helmi Krohnin nuorempaa sisarta j...

  Helena Ruuska: Mary Gallen-Kallela. Olisit villiä villimpi. WSOY 2021. 526 s. Oi, kyllä minä niin muistan sen kuin eilisen päivän, kun meillä oli sellaiset taiteilijoiden baalit ja Axel ja Mary Gallen tanssivat täällä minun salissani, ei, melkein koko lukaalissani, pitkässä ketjussa, yksinkertaista viisua hoilaten. Miten tuo kiltti perhetyttö tuli lopulta Suomen suurimpiin kuuluvan kuvataiteilijan muusaksi ja rakastavaksi avustajaksi ja tukijaksi? Niin, minun on kovin vaikea laittaa heitä paremmuusjärjestykseen: Axel, Pekka Halonen, Eero Järnefelt ja Albert Edelfelt. Jälkimmäistä lukuun ottamatta kaikki he kävivät täällä minun residenssissäni toivottuina vieraina, toiset useamminkin. Hovineuvos Slöörin perheeseen syntyi vuonna 1868 Mary. Hän oli tyypillinen herrasperheen tytär, joka opetteli tekemään kauniita käsitöitä, sillä palvelijattaret tekivät huushollityöt. Sivistyneen perheen tytär luki kirjoja, kävi konserteissa, taidenäyttelyissä, jopa oopperassa ja opetteli hyviä tap...

  Helena Juntunen&Petri Tamminen: Joskus liikaa, aina liian vähän. Oopperalaulaja Helena Juntusen elämäntarinoita. Otava. 2023. 204 sivua.  Tämä kirja minua kovasti kiinnostaa, sillä musiikki on lähellä sydäntäni. Ja olen minäkin kirjoittanut oopperalaulajan elämästä kertomuksessa Laulaja. Ja ajatella, että minä olen kokenut ajan, jolloin Suomessa saatettiin vain unelmoida omasta oopperatalosta ja minä kuulla konsärtissä Emmy Achtea tai Ida Basilieria. Muutoin oli tyydyttävä laulujuhliin, sellaiset järjestettiin Kuopiossa vuonna 1891.  Mutta Helenan elämässä on suurta draamaa ja siitä minä totisesti pidän. Hänen uransa alkoi Oulun kaupunginteatterin avustajana jo kohta kymmenvuotispäivien jälkeen. Teaateri lumosi hänet. Sanoivat minun lauluääntänikin kauniiksi. Siksi minusta oli hyvin intressanttia lukea Helenan kuvailua äänen tekniikasta ja siitä, miten kaikki tässä ihmisen templissä syntyy, kun hän avaa suunsa ja antaa armon sävelten tulla.  Se tosin on merkill...

Annina Holmberg&Olli Löytty: Ina ja Tito. Kohtauksia Collianderien taiteilija-avioliitosta. 2020. Kirjapaja. 246 s. Ina Colliander (1905-1985) oli yksi Suomen johtavista naisgraafikoista, vaikka hän ensin opiskelikin lastenhoitajaksi kirjailija Tilly Soldanin johtamassa lastenhoitajaopistossa. Tillyhän oli Ahon Jussin käly. Neiti Soldanin kautta Ina sai kuvataiteellisia vaikutteita Jussin rouvalta, taidemaalari Venny Soldan-Brofeldilta ja tutustui Elisabet Järnefeltiin. Tillyä lukuun ottamatta kaikki olivat minun ystäviäni, ja välillä myös vihamiehiäni. Ina oli tunnettu enkeleistään. "Minä kuvaan enkeleitä, koska me ihmiset tarvitsemme enkeleitä. Me tarvitsemme hyviä, ystävällisiä voimia, tietoa siitä, että on olentoja, joihin voimme turvautua – suojelusenkeleitä.” "llman Titoa olisin niin onneton, onneton", totesi Ina avioliitostaan kirjailija Tito Collianderin kanssa. Rakkautta Inaan oli Titolta (1904-1989) sekin, että kuvaamataidon opettajan koulutuksen saanut Ti...

  Riitta Konttinen. Aino Sibelius. Siltala. 2019. 462 s. Muistan minä niin hyvin sen nuoren suloisen Aino-neidon, kuvernööri Alexander Järnefeltin tyttären. Kirjoitin ihan Hilda Aspille Helsinkiin, että käskee Hanna-siskoaan ja meidän Elliä ja hänen tulemaan Kuopioon tutustumaan iloisiin ja vapaisiin Järnefeltin tyttöihin. Ainollahan oli kaksi sisartakin. Riitta Konttinen kirjoittaa, että en mainitse Ainoa erikseen. Katinkontit. Eihän sitä kaikkea voi kirjeeseen ylöspanna, kun kuvernööri Järnefeltkin oli sellainen, että kuulemma ääni vain vapisi, kun hän kielsi lapsiaan käymästä minun luonani, silloin oli ollut Ainokin täällä. Ja Kauppa-Lopoksi se Alexander minua sanoi ja jopa mädäntyneeksi toukaksi. Ainoa sanottiin Helsingin kauneimmaksi tytöksi ja meinasi siitä ihan kaksintaistelu syntyä Ahon Jussin ja Jean Sibeliuksen välille, mutta niin vain Janne otti omansa ja vei Ainon matkassaan niin Berliiniin, Pariisiin, Roomaan kuin Kööpenhaminaan. Näillä matkoilla paljastui Ainolle se, ...