Niin myötä- kuin vastamäessäkin - taiteilija-avioliiton tarina.

Annina Holmberg&Olli Löytty: Ina ja Tito. Kohtauksia Collianderien taiteilija-avioliitosta. 2020.

Kirjapaja. 246 s.

Ina Colliander (1905-1985) oli yksi Suomen johtavista naisgraafikoista, vaikka hän ensin opiskelikin lastenhoitajaksi kirjailija Tilly Soldanin johtamassa lastenhoitajaopistossa. Tillyhän oli Ahon Jussin käly. Neiti Soldanin kautta Ina sai kuvataiteellisia vaikutteita Jussin rouvalta, taidemaalari Venny Soldan-Brofeldilta ja tutustui Elisabet Järnefeltiin. Tillyä lukuun ottamatta kaikki olivat minun ystäviäni, ja välillä myös vihamiehiäni.

Ina oli tunnettu enkeleistään. "Minä kuvaan enkeleitä, koska me ihmiset tarvitsemme enkeleitä.

Me tarvitsemme hyviä, ystävällisiä voimia, tietoa siitä, että on olentoja, joihin voimme turvautua – suojelusenkeleitä.”

"llman Titoa olisin niin onneton, onneton", totesi Ina

avioliitostaan kirjailija Tito Collianderin kanssa.

Rakkautta Inaan oli Titolta (1904-1989) sekin, että kuvaamataidon opettajan koulutuksen saanut Tito päätti ryhtyä kirjailijaksi ja

uskonnollisten kirjojen kääntäjäksi, kun ajatteli Inan oleva häntä parempi kuvataiteilija. Taiteen ystävät tuntevat hänet Tyko Sallisen ja Ilja Repinin elämänkerroista. Laajemmalle yleisölle tunnettu kirjailija hänestä tuli vasta 1960-70-luvulla, kun seitsenosainen muistelmasarja (1964−1973) ilmestyi:

Lapsuuteni huvilat,

Aarnikotka, Nuoruuden sillat,

Kahdet kasvot, Kohtaaminen, 

Lähellä ja Ateria.

Uteliaana tartuin tähän Ina ja Tito - kirjaan, että millaista on avioliitto, joka kestää yli 55 vuotta, kun oma Ferdinandini meni pois jo 14 vuoden jälkeen. Rakkaudettoman porvariskodin kasvatti kohtasi sielunkumppaninsa, joka tuli kosmopoliitista perheestä, jossa tapaillaan tanteja ja kusineja huviloissa ja kartanoissa. 

Inan ja Titon huusholleissa rakastettiin ja hellittiin. Huolehdittiin toisista, jotka joutuivat tässä elämässä vaikeuksiin. Inan ja Titon yhteiselämässä hetkessä eläminen voitti aina, kun he äänestivät sen ja

sovinnaisuuden välillä. Lainan lyhennys sai siirtyä parempaan aikaan, kun paremmalta

ajatukselta tuntui matkustaa Pariisiin, tuonne taiteilijoiden Mekkaan, inspiraatiota hakemaan.

On kyllä mielenkiintoista tutustua kirjallisuuden välityksellä ihmisiin , jotka ovat todellisia nomadeja, asuinsijoijaan jatkuvasti vaihtavia. Kun minulla on ollut elämässäni vain neljä eri kotia. 

Suurin inspiraatio kirjan kirjoittajille ollut Collianderien lapset: Maria, Kati ja Sergius. He ovat rehellisesti kertoneet joskus vallanhaluisistakin vanhemmistaan: isän ajoittaisesta viehtymyksestä viinanhuuruiseen elämään, ja äidistä, jonka mielipiteet olivat niin radikaaleja, että ne rikkoivat välejä sukulaisiin ja ystäviin. Niin kävi esimerkiksi sota-aikana, kun Ina kieltäytyi neulomasta tappajille lapasia. Sillä lapasiin piti tehdä erillinen paikka liipasinsormelle. Armeija on haava, kirjoitti Ina itseään 30 vuotta nuoremmalle kajaanilaiselle opettajalle Tuomo Sepolle, joka on kerännyt ainutlaatuisen Inan töiden kokoelman: 150 puupiirrosta. 

Kirjan mielenkiintoisinta antia on, kun Anniina Holmberg pääsee tutustumaan Tuomo Sepon kotiin tämän Ina-galleriaan. Olli Löytty puolestaan haastattelee Eira Hernbergiä, joka on väitellyt Titon tuotannosta. Muutoin kirja tekee paikoin hieman sekavan vaikutuksen. 

Ortodoksinen usko oli heidän sydämensä asia. Miten sitten taiteilijoista tuli hartaita ortodokseja ja innokkaita Valamon kävijöitä, vaikka vanhin tytär Maria teini-ikäisenä sodan jälkeen häpesi ryssän kieltä puhuvia vanhempiaan? Olisi ollut mielenkiintoista lukea enemmänkin Collianderien suhteesta Valamoon. 

Kirjan kirjoittajatkin tutustuivat toisiinsa juuri Valamossa. 

Luostarit ovat omituisia paikkoja, kirjoittaa Olli Löytty. Eksoottinen maailma. Toinen todellisuus.

Kuulin, että joukko freelancetoimittajia sai toukokuussa kutsun viettää pitkän viikonlopun Uuden Valamon luostarissa ilmaiseksi täysine ylöspitoineen. Siellä sai minua tutkiva Terhi Tuhkanen-Markkulakin oli saanut hetken hengähdystauon luostarin rauhassa. Ruoka oli ollut herkullista ja paljon ja monenlaista kaunista katseltavaa: ortodoksiset 

luterilaisuudesta poikkeavat kirkonmenot, hienoja taidenäyttelyitä, upeita museoesineitä ja kuopiolaisen kirjailijan Elina Karjalaisen hauta. Ja Valamon viiniä juotavaksi. Ja kaikenlaista he ovatkin sitten luostarista, tuosta hienosta matkailukohteesta, kirjoittaneet. Kyllä pitäisi minunkin mennä siellä Uuden Valamon luostarissa vierailemaan. Jospa minä tekisin sinne retken elokuussa, kuuluu siellä 16.-17. päivä olevan Pentti Saarikoski -päivät. Siihen mieheen olisin kyllä halunnut tutustua, vaikka viinamäen miehiä hänkin oli, niin oivallisia runoja sepitti.