Muusa primus Inter pares

 

Helena Ruuska: Mary Gallen-Kallela. Olisit villiä villimpi. WSOY 2021. 526 s.

Oi, kyllä minä niin muistan sen kuin eilisen päivän, kun meillä oli sellaiset taiteilijoiden baalit ja Axel ja Mary Gallen tanssivat täällä minun salissani, ei, melkein koko lukaalissani, pitkässä ketjussa, yksinkertaista viisua hoilaten.

Miten tuo kiltti perhetyttö tuli lopulta Suomen suurimpiin kuuluvan kuvataiteilijan muusaksi ja rakastavaksi avustajaksi ja tukijaksi? Niin, minun on kovin vaikea laittaa heitä paremmuusjärjestykseen: Axel, Pekka Halonen, Eero Järnefelt ja Albert Edelfelt. Jälkimmäistä lukuun ottamatta kaikki he kävivät täällä minun residenssissäni toivottuina vieraina, toiset useamminkin.

Hovineuvos Slöörin perheeseen syntyi vuonna 1868 Mary. Hän oli tyypillinen herrasperheen tytär, joka opetteli tekemään kauniita käsitöitä, sillä palvelijattaret tekivät huushollityöt. Sivistyneen perheen tytär luki kirjoja, kävi konserteissa, taidenäyttelyissä, jopa oopperassa ja opetteli hyviä tapoja. Axeliin hän tutustui jo teinityttönä, kun tämä tuli arkana kysymään toveriaan, Maryn veljeä. 

Mary opiskeli Helsingin musiikkiopistossa pianonsoittoa opiskelutoverinaan Armas Järnefelt, ystävättäreni Elisabetin poika. Hänestä tulikin taitava pianisti, joka esiintyi yksin ja duona kaikenlaisissa juhlissa ja ennen muuta hän oli arvostettu kansan konservatorion pianonsoitonopettaja lähes kuolemaansa asti. Musiikki toi myös lohtua suruun, minkä aiheutti Axelin yllättävä poismeno tukholmalaisessa hotellissa vielä kesken luomiskauden.

Kuuden vanhan pikku Marjatan kuolema oli sitten se kaikkein suurin järkytys. Sitä pariskunta lähti pakoon vieraille maille. Kun hauta oli poissa silmistä, se oli myös poissa mielestä. Niinhän se on, jokainen tekee oman ratkaisunsa: minä käyn Hannani haudalla tämän tästä. 

Toisaalta kuuluisan taiteilijan vaimona Marylla olikin mahdollisuus kokea maailman hurmaa enemmän kuin kenelläkään muulla rouvalla tuohon aikaan. Westminster Abbeyn kauneus, Pariisin paratiisillisuus, Rooman mahtavuus, Chicagon ihmeellisyys puhumattakaan Afrikan savanneista.

Ja sen minä totisesti olisin halunnut nähdä, kun K.A.Tawastsjerna ja Gabrielle pyöräilevät Ruovedelle velosipedeillään. 

Mutta oi, sitä minä ihmettelen, että kun se Mary oli niin sivistynyt ja intelligentti nainen, että meni hyväksymään poikansa Jorman surkean ehdotuksen Axelin omaisuuden jaoksi. Ja vielä kamalien bulvaanien avulla tämä riisto tapahtui, niin että Kirsti-tytär, isänsä silmäterä ja Maryn turva ja ilo sai mitättömän osan isänperintöä ja perintöriita kesti niin kauan kuin riidan osapuolet elivät, siis vielä Marynkin jälkeen. Onneksi nyt sentään taide lopulta säilyi kansallisomaisuutena, vaikkakaan ei enää Ruoveden Ruhalan erämaa-ateljee Kalela. Mutta Tarvaspäässä pitäisi kyllä vihdoin minunkin käydä, jos ensi kesänä sitten, mikäli elän ja terveenä olen.

On se tuo Helena Ruuska ahkera biografisti ja tietokirjailija ja lisäksi äidinkielen opettaja: Maryn lisäksi kohteena on ollut Hugo Simberg, Eeva Joenpelto,Marja-Liisa Vartio ja uusimpana Aulikki Oksanen. Analyysia Maryn elämästä olisin kaivannut lisää. Mutta muutoin lämmin suositus. Ja onhan siellä minunkin nimi mainittu. Useammin kuin yhden kerran

.