Kanttilanlukulamppu

  Helena Juntunen&Petri Tamminen: Joskus liikaa, aina liian vähän. Oopperalaulaja Helena Juntusen elämäntarinoita. Otava. 2023. 204 sivua.  Tämä kirja minua kovasti kiinnostaa, sillä musiikki on lähellä sydäntäni. Ja olen minäkin kirjoittanut oopperalaulajan elämästä kertomuksessa Laulaja. Ja ajatella, että minä olen kokenut ajan, jolloin Suomessa saatettiin vain unelmoida omasta oopperatalosta ja minä kuulla konsärtissä Emmy Achtea tai Ida Basilieria. Muutoin oli tyydyttävä laulujuhliin, sellaiset järjestettiin Kuopiossa vuonna 1891.  Mutta Helenan elämässä on suurta draamaa ja siitä minä totisesti pidän. Hänen uransa alkoi Oulun kaupunginteatterin avustajana jo kohta kymmenvuotispäivien jälkeen. Teaateri lumosi hänet. Sanoivat minun lauluääntänikin kauniiksi. Siksi minusta oli hyvin intressanttia lukea Helenan kuvailua äänen tekniikasta ja siitä, miten kaikki tässä ihmisen templissä syntyy, kun hän avaa suunsa ja antaa armon sävelten tulla.  Se tosin on merkill...

Annina Holmberg&Olli Löytty: Ina ja Tito. Kohtauksia Collianderien taiteilija-avioliitosta. 2020. Kirjapaja. 246 s. Ina Colliander (1905-1985) oli yksi Suomen johtavista naisgraafikoista, vaikka hän ensin opiskelikin lastenhoitajaksi kirjailija Tilly Soldanin johtamassa lastenhoitajaopistossa. Tillyhän oli Ahon Jussin käly. Neiti Soldanin kautta Ina sai kuvataiteellisia vaikutteita Jussin rouvalta, taidemaalari Venny Soldan-Brofeldilta ja tutustui Elisabet Järnefeltiin. Tillyä lukuun ottamatta kaikki olivat minun ystäviäni, ja välillä myös vihamiehiäni. Ina oli tunnettu enkeleistään. "Minä kuvaan enkeleitä, koska me ihmiset tarvitsemme enkeleitä. Me tarvitsemme hyviä, ystävällisiä voimia, tietoa siitä, että on olentoja, joihin voimme turvautua – suojelusenkeleitä.” "llman Titoa olisin niin onneton, onneton", totesi Ina avioliitostaan kirjailija Tito Collianderin kanssa. Rakkautta Inaan oli Titolta (1904-1989) sekin, että kuvaamataidon opettajan koulutuksen saanut Ti...

  Riitta Konttinen. Aino Sibelius. Siltala. 2019. 462 s. Muistan minä niin hyvin sen nuoren suloisen Aino-neidon, kuvernööri Alexander Järnefeltin tyttären. Kirjoitin ihan Hilda Aspille Helsinkiin, että käskee Hanna-siskoaan ja meidän Elliä ja hänen tulemaan Kuopioon tutustumaan iloisiin ja vapaisiin Järnefeltin tyttöihin. Ainollahan oli kaksi sisartakin. Riitta Konttinen kirjoittaa, että en mainitse Ainoa erikseen. Katinkontit. Eihän sitä kaikkea voi kirjeeseen ylöspanna, kun kuvernööri Järnefeltkin oli sellainen, että kuulemma ääni vain vapisi, kun hän kielsi lapsiaan käymästä minun luonani, silloin oli ollut Ainokin täällä. Ja Kauppa-Lopoksi se Alexander minua sanoi ja jopa mädäntyneeksi toukaksi. Ainoa sanottiin Helsingin kauneimmaksi tytöksi ja meinasi siitä ihan kaksintaistelu syntyä Ahon Jussin ja Jean Sibeliuksen välille, mutta niin vain Janne otti omansa ja vei Ainon matkassaan niin Berliiniin, Pariisiin, Roomaan kuin Kööpenhaminaan. Näillä matkoilla paljastui Ainolle se, ...

  Suvi Ratinen. Omat huoneet. Missä naiset kirjoittivat vuosisata sitten. Tammi. 2021. 240 s.  Minulla onnellisella on ollut tässä oma huone, tämä sali, jossa panna ajatuksensa ja kirjalliset hengentuotteensa ylös. Minun saliini ovat tosin aina olleet kaikki tervetulleita, niin omat kuin vieraat. Julius Krohnin Aino-tyttären elämä ei ole ollut helppo: vaikka prameat olivat diplomaatin rouvana puitteet, niin tuli tuo onneton sota, josta seurasi köyhyyttä, lasten kuolemaa, maanpakoa ja kodittomuutta kodittomuuden perään. Mutta lopulta hän sai rauhansa Hoitokoti Säteestä. Tuota Merilinnan taloa täytyy käydä syynäämässä, kun seuraavan kerran menen Helsinkiin. Se olisikin hyvä kesämatkan aihe. Samalla voisin tehdä pienen promenadin Kaivopuistoon ja istuskella hetken penkillä ja haistella raikkaita merituulen henkäyksiä, on niissä toisenlaiset tuoksut kuin Kallaveden laineissa. Maailmaa on syytä katsella hieman laajemmasta näkökulmasta, sanoo Huovis-Veikko. Hyvällä syyllä siitä kuul...