Joka kuuseen kurkottaa?

 

Marjo Heiskanen: Magdan aaria 

Siltala 235 s.Saatavana myös E-kirjana ja äänikirjana. Lukijana Erja Manto.

Romaani alkaa vaikuttavasti.

"Läsnä on jotain näkymätöntä, jotain unohdettua.

Ja juuri silloin muistan kaiken:

yhden poissaolossa loistaa toisen läsnäolo."

(Hannele Rantala)

Odotukset ovat siis korkealla, jos kaunokirjallinen teos alkaa edellä mainituilla sanoilla, sillä Eräs ystäväni on ahdistunut kirjoittamastani tekstistä. Se ei ole ennen kuulumatonta. Jälleen kerran kohosivat uuteen valoon jäljelle jääneet ystävät. Toiseksi romaani käsittelee melko harvinaista aihetta, klassista musiikkia, josta niin kovin pidän Ja onhan minulla kunnia tuntea  Oskar Merikanto Armas Järnefelt ja Jean Sibelius, Emmy Achte ja Pasi Jääskeläinen. Mary Gallen-Kallela, Aino Sibelius ja Maija Halonen, erinomaisa pianisteja.

Magda on ikääntynyt, jalkavaivainen romanialaissyntyinen oopperadiiva, jonka itse Elena Ceaușescun taloudellinen tuki on aikanaan saatellut maailman suurille oopperalavoille. Sittemmin hän on viettänyt "uutta elämää" pohjoisessa 30 vuotta suomenruotsalaisen fyysikkoaviomiehensä tuomana. Toisin sanoen hänet on unohdettu. Salongin, kirjaston ja musiikkihuoneen yhdistelmän keskellä odottaa flyygeli, jota Magda kuvaa juuri nyt mustaksi kirstuksi.

Mutta nyt Magda odottaa uutta tulemistaan Jumal'äänenä suomenruotsalaisessa nykyooppperassa. Ion manageroi Magdan Helsingin oopperataloon, tuohon uuden ajan rakennukseen, jossa tietokoneilla ja tekniikalla on tärkeä rooli. Ion on Magdan rakkaimman rakastajan poika, agentti ja korrepetiittori, harjoituspianisti. 

Ionin yhteydenotto nostattaa vahvasti mieleen vanhat, suloiset hetket isä-Gregin sylissä. 

Hah, jumal'ääni, eihän se mikään uusi keksintö ole. Kun nyt vietetään tätä Kuopion 250 -vuotisjuhlavuotta, muistettakoon Aapelin Pikku Pietarin piha - romaani, jossa on samanlainen Jumalan ääni. Ja kirjan toisessa elokuvaversiossa äänenä toimii itse kirjailija. Miksi tästä kirjoitan? No, koska sanovat, että Pikku Pietarin piha on oivallisin analyysi Kuopiosta. Toki suon sen Aapelille. Minun päätarkoituksena ei ole koskaan ollut kuvata Kuopiota, vaan sitä raadollista elämää, jota täällä näin. Tämä raadollisuus on Magdallekin niin tuttua.

Mutta riittääkö Jumalan äänenä oleminen Magdalle? Olla osa kulissia, hänen, jonka kasvot ovat niin tuttuja oopperatalojen ja konserttihallien reklaameista. 

Magdalla on ollut suuria rooleja 30. Donna Anna ja Amelie,  muun muassa.

Ina Ruokolainen pohtii Magdan aarian arvostelussaan, että mahtaako Ankkaa, Magdan aviomiestä, todellisuudessa olla olemassakaan. Jos näin olisi, se nostaisi tarinan uudelle tasolle. Sehän olisi jo skitzofreniaa. Entä jos hän olisi muisto? Se tulee mieleen leskenä ja spiritismiin uskovana. Magdan kerronnassa Ankka kuitenkin tekee hänelle palveluksia: ostaa keikkumattoman nuottitelineen ja sen viereen pöydän, johon Magda on koonnut tärkeitä tavaroitaan. 

Marjo Heiskanen on toiselta ammatiltaan pianisti ja työskennellyt Suomen Kansallisoopperan korrepetiittorina. Onkin sopivaa, että juuri hän on kirjoittanut tällaisen vertaansa vailla olevan romaanin. Ei silti, lukijalle ja kuulijallekaan ei ole pahitteeksi tuntea oopperamaailmaa, silloin saa enemmän irti.

Erja Manto, näyttelijä jo toisessa polvessa, on loistava äänikirjan lukija. Tekee Magdan aariassa Säädyllinen murhenäytelmään verrattavan roolisuorituksen. 

Olen lukenut ja kuunnellut monia naisoopperalaulajien elämäkertoja: Taru Valjakka, Ritva Auvinen, Helena Juntunen ja Karita Mattila.  Raija Oranen on tehnyt hienon romaanin Aino Acktesta. Magdassa on näitä kaikkia, yleismaailmallisia diivan aineksia. Marjo Heiskanen menee vielä pidemmälle, hän kohottaa Magdan tarinan erittäin monitasoiseksi monologiksi, jossa lukija joutuu pysymään valppaana, mistä tämä kaikki oikein kertoo. Taitavasti rakennettu. 

Magda on minua vanhempi, se on selvä se, 80 on uusi 60, sanotaan, mutta Magda tuntee itsensä satavuotiaaksi.  Netistäkään häntä ei enää löydä. Magdan ikä jääkin arvoitukseksi. Niin jää moni muukin asia tässä romaanissa. Mutta väliäkö sillä? Elämä on täynnä muistoja, ehkä vääriäkin, toteutumattomia unelmia ja mielikuvitusta. Ja ennen kaikkea: elämä on taistelua, ihanaa taistelua. Hän tulee minua liki, minäkään en enää kykene edes tuohon Snellmaninpuistoon. Huono sydän. 

Mutta kuten Tosca laulaa: "Vissi d'arte."

Kuopion syntymäpäiväviikkojen kunniaksi Minna arvostelee neljän kuopiolaisen naiskirjailijan romaanit.  Ohjelman nimi on "Kolleegoja Kanttilan kulmilta" Kaksi ensimmäistä kritiikkiä on julkaistu 16.11. ja tänään 22.11. julkaistaan toiset kaksi.

 Tapahtuma on osa Kuopio250-juhlavuoden ohjelmistoa.    

Tapahtuma on saanut juhlavuoden tuotantotukea.